Kuva: Tapio Nevalainen
LEO PUSA (1947-)
- Laji tai erityisosaaminen: Yleisurheilu
- Sukupuoli: Mies
- Syntymävuosi: 1947
Leo Pusa on ohjastanut suomalaisia keihäspolvia menestykseen viidellä eri vuosikymmenellä sekä mestareiden henkilökohtaisena valmentajana että valmentajien yhteistyön rakentajana.
Keihäänheittovalmentaja Leo Pusa johdatti Tapio Korjuksen (1988) ja Heli Rantasen (1996) olympiavoittoihin sekä Aki Parviaisen MM-hopealle 2001. Olympiavoittaja Matti Järviseltä sekä omalle heittouralleen että valmennustyöhönsä vaikutteita ammentanut Pusa tunnetaan ihmisläheisenä, urheilijalle kaikkensa antavana valmentajana. Pusan tahtoa lajikulttuurin edistämiseen kuvaa, että hän oli keskeisiä henkilöitä Pihtiputaan keihäskarnevaalien synnyssä ja vakiintumisessa jo oman heittouransa aikana 1970-luvulla. Ammattivalmentajaksi Pusa siirtyi 1990-luvun lopulla.