Vielä ehdit hakea koulutustukea!

25.10.2022

Suomen Valmentajat ry:n tehtävänä on edistää valmennustietouden ajanmukaisuutta maassamme ja kannustaa yhdistyksen jäseniä tekemään työtä nykyaikaisen ja ulkomaisen tietouden saamiseksi suomalaisen urheiluelämän käyttöön. Tätä tarkoitusta varten Suomen Valmentajat ry myöntää hakemuksesta koulutustukia sääntöjen mukaisesti budjettiin varattujen määrärahojen puitteissa.

Koulutustukihakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa; vuoden ensimmäinen hakuaika päättyy huhtikuun lopussa ja jälkimmäinen lokakuun lopussa. Koulutustuki voidaan myöntää sellaisten kansainvälisten koulutustilaisuuksien kustannusten peittämiseksi, jotka edesauttavat valmennustietouden lisääntymistä maassamme. Koulutustukia myönnettäessä etusijalla on valmentajien ammatillinen jatkokoulutus. Koulutustukeen oikeuttaviksi tilaisuuksiksi katsotaan esimerkiksi kv. seminaarit, konferenssit ja muut vastaavat koulutustapahtumat. Tukea voidaan myöntää myös ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun. Koulutustuki voidaan myöntää em. tilaisuuksien osallistumismaksuihin, matka- ja majoituskuluihin.

Koulutustukea voidaan myöntää henkilölle, joka on ollut vähintään vuoden Suomen Valmentajat ry:n jäsenenä ja on hoitanut jäsenvelvoitteensa. Kahden saadun koulutustuen välinen aika on oltava vähintään vuosi.

Koulutustukea voidaan myöntää myös Suomen Valmentajien yhteisöjäsenelle, jonka jäsenyys on kestänyt vähintään vuoden ja jäsenvelvoitteet on hoidettu. Henkilön, joka osallistuu ko. koulutustapahtumaan yhteisöjäsenen edustajana, tulee olla liittynyt Suomen Valmentajien henkilöjäseneksi ja maksanut jäsenmaksunsa ko. tapahtuman alkuun mennessä. Yhteisöjäsenelle voidaan myöntää yksi koulutustuki / vuosi.

Koulutustuen myöntää Suomen Valmentajien koulutusvaliokunta yhdistyksen hallituksen tekemien linjausten mukaisesti.

Koulutustukisäännöt ja hakemuksen löydät Jäsenhuoneesta!