Valmentajan päivää vietetään jälleen 25.9.

26.8.2024

Valmentajan päivää vietetään jälleen syyskuun 25. päivänä. Päivän teemana on #kiittikoutsi, kansainvälisesti #ThanksCoach, ja se järjestetään liitettynä Euroopan urheiluviikon #beactive-toimenpiteisiin.

Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille.

Valmentajan päivää on vietetty vuodesta 2019 lähtien. Tänä vuonna urheiluvalmentajien arvokasta työtä juhlistetaan siten kuudetta kertaa. Suomalaisten aloitteesta lähtenyt päivä on levinnyt laajasti maailmalla moniin maihin.

Suomen Valmentajien toiminnassa Valmentajan päivän esiin tuonti on yksi konkreettinen toimenpide valmentajien arvostuksen kehittämiseksi. Tällä kertaa ennakkoviestinnän teemaksi on valittu Valmentajan osaamisen kehittäminen ja osaamisen kehittämiseen tarjolla olevat työkalut. Teemaa on nostettu esiin jäsenistölle jo keväällä uutiskirjeen avulla ja nyt syksyllä aihetta nostetaan esiin julkaisemalla tiedotteita ja videoita ennen Valmentajan päivää.

- Valmentajan päivän toivotaan jälleen valloittavan niin sosiaalisen median alustat kuin urheilun arkiset areenatkin. Teemapäivän tunnettuus ja näkyvyys ovat tähän saakka kasvaneet vuosi vuodelta. Uskon, että tänäkin vuonna nähdään valtava määrä kiitoksia valmentajille niin verkon välityksellä kuin kasvokkainkin. Yksityishenkilöiden ja ryhmien lisäksi monet tahot, esimerkiksi lajiliitot ja urheiluopistot, ovat ottaneet Valmentajan päivän omakseen ja tuoneet valmentajien moninaista ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä esiin viestinnän keinoin, ennakoi Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen.

Suomen Valmentajien toiminnan piirissä järjestetään jälleen myös jokasyksyinen Nuoret valmentajat – Tulevaisuuden tekijät -tapahtuma, joka omalta osaltaan vahvistaa alle 30-vuotiaiden valmentajien osaamista. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 28.-29.9.2024. Tapahtumaan mahtuu vielä kohdejoukkoon kuuluvia nuoria valmentajia.

Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.