Valmentajan päivä oli superonnistuminen

15.10.2020

25.9. vietettiin Valmentajan päivää Suomessa toista kertaa teemalla #kiittikoutsi. Aamuvarhaisesta yömyöhään sosiaalisen median kanavat täyttyivät kiitoksista valmentajille. Useiden postausten eteen oli nähty paljon vaivaa. Etenkin urheilussa toimivat tahot olivat työstäneet tunteikkaita videoita valmentajien työstä ja merkityksestä. Myös esimerkkejä harjoitustilanteissa annetuista kiitoksista on kantautunut korviin.

On erittäin vaikea tyhjentävästi kuvata, millä kaikilla tavoin Valmentajan päivä onnistui Suomessa. Voi kuitenkin sanoa, että Valmentajan päivä ”breikkasi” tietoisuuteen tänä vuonna ja maaperä entistäkin näkyvämmälle Valmentajan päivälle ensi vuonna on olemassa.

Valmentajan päivän aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös #BeActive ‒ Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.

Jo viime vuonna aloitetta lähdettiin viemään myös kansainvälisesti eteenpäin, mutta ensimmäisellä kerralla #thankscoach eteni maailmalla vielä vaatimattomasti. Tällä kertaa näkymä oli jo toisenlainen. Erityisen ilahduttavaa Suomen Valmentajille oli huomata, että aloitteen tekijöitä ‒ suomalaisia ‒ mainittiin eri maiden urheilutahojen postauksissa. Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE piti teemapäivää onnistuneena kansainvälisestä näkökulmastakin.

Kiitos vielä kaikille tahoille, ryhmille ja henkilöille, jotka ottivat Valmentajan päivän omakseen ja toivat valmentajan tärkeää roolia esiin! Tästä on hyvä jatkaa ‒ tehdään Valmentajan päivästä vuosittainen perinne, joten laita 25.9. Valmentajan päivä -merkintä jo ensi vuoden kalenteriinkin!

Suomen Valmentajat urakoi Valmentajan päivän ennakkoviestinnän eteen opetushallituksen kanssa yhteistyössä. Tiedotteiden ja tasokkaiden videoaineistojen avulla asiaa saatiin hyvin eteenpäin tänä vuonna ja ne palvelevat myös seuraavina vuosina. Jos tehdyt aineistot tai koko Valmentajan päivä meni vielä tällä kertaa ohi, niin aineistot löytyvät vapaasti osoitteesta: https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/