Valmentaa kuin nainen -hanke etenee mailapeleissä

4.8.2022

Mailapelien Valmentaa kuin nainen –hanke 2022-2023 on päässyt hyvin liikkeelle. Konkreettiset toimenpiteet alkoivat keväällä mentoroinnilla ja seuraillalla. Myös lajiasiantuntijaryhmä on koottu.

Valmentaa kuin nainen -hankkeen seurailta Padel Lahdessa. 

Keväällä Helsingissä ja Tampereella käynnistyneet mentorointiryhmät kestävät vuoden loppuun. Kiinnostus itsensä kehittämiseen ja mahdollisuus vertaistukeen on ollut mentorointiryhmissä kantava teema.

Kesäkuussa järjestettiin ensimmäinen seurailta Padel Lahdessa. Seuraillat ovat uudenlainen toimenpide hankkeessa. Niiden kautta valmennuksen tasa-arvotyötä jalkautetaan lähemmäksi seuratyötä. Seurailtojen kautta seuran tyttö- ja naispelaajat saavat tietoa mahdollisuuksista lähteä valmentajaksi omassa seurassaan. Lahdessa järjestetty seurailta sai hyvää palautetta osallistujilta ja muutama innostui tulemaan syksyllä järjestettävään ohjaajakoulutukseen. Seurailtoja on tavoitteena järjestää yhteensä 10-15 hankekauden aikana ympäri Suomen.

Myös naisvalmentajien lajiasiantuntijaryhmän koonti on uusi toimenpide verraten aikaisempiin Valmentaa kuin nainen -hankkeisiin. Ryhmään on kutsuttu mailapelien tunnettuja naisvalmentajia. Kokoontumisten myötä he luovat keskinäisen verkoston ja auttavat hankkeen toimenpiteiden suunnittelemisessa. Lajiasiantuntijaverkoston kautta hanke saa myös arvokasta kokemustietoa lajien tasa-arvotilanteesta. 

Tulevana syksynä hanke tukee hankelajien 2. ja 3. tason valmentajakoulutuksiin osallistuvia naisia sekä kannustaa lajiliittoja kartoittamaan potentiaalisia naisosallistujia kansainvälisiin koulutuksiin. Mahdollisesti koulutustukea laajennetaan myös muihin koulutuksiin, joiden tarpeellisuus on tullut ilmi lajiliittojen työpajoissa ja taustaselvityksissä hankkeen alettua.

Syksyllä tulee olemaan myös monia muita hankkeen toimenpiteitä. Osa niistä järjestetään hankkeen eli toisin sanoen Suomen Valmentajien toimesta itsenäisesti, mutta merkittävä osa hankkeen toimenpiteistä on edellisten hankevuosien tapaan lajiliittojen aktiivisuuden varassa. Lajiliitot ovatkin perehtyneet hankkeen mahdollisuuksiin kevään aikana. Hanketyöntekijää on muun muassa pyydetty esittelemään hanketta lajiliiton hallituksen kokouksiin. Hanketta on esitelty myös Tennisliiton seuravalmentajapäivillä sekä Pöytätennisliiton perustamassa oman lajin naisvalmentajien verkostossa.

Suomen Valmentajien johtama Valmentaa kuin nainen -hanketta on toteutettu menestyksekkäästi vuosina 2013-2019 joukkuepalloilulajien ja 2020-2021 kamppailulajien kanssa. Valmennuksen tasa-arvon kehittämistä jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella nyt mailapelien kanssa vuosina 2022-2023. 

Mailapelien hankkeeseen yhdessä Suomen Valmentajien kanssa sitoutuneet lajiliitot ovat Suomen Padelliitto, Suomen Pöytätennisliitto, Suomen Sulkapalloliitto, Suomen Squashliitto ja Suomen Tennisliitto. Lajiliittojen lisäksi hankkeen taustayhteisöjä ovat Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Suomen Paralympiakomitea. 

Hankkeen päätavoite on lisätä naisvalmentajien kokonaismäärää, ja erityisesti huippuvalmentajien määrää, sekä tukea ja luoda tukiverkostoa jo toiminnassa mukana oleville naisvalmentajille.  

Päätavoitteeseen pyritään kahden näkökulman kautta:  

Kannustetaan naisia lisäämään osaamistaan kansallisten ja kansainvälisten koulutuksien kautta joko valmentajina tai valmentajakouluttajina. 

Tuetaan naisvalmentajien kiinnittymistä seuratoimintaan ja tasa-arvon edistymistä seuraympäristöissä.