Seurat pitävät huolta omistaan

13.4.2017

Sain viime viikolla kunnian vierailla Nurmon Jymyn lentopallojaoston valmentajaillassa kertomassa valmentajan polusta ja mietimme yhdessä valmentajana kehittymistä juuri heidän seurassaan.

Koen, että erityisesti vapaaehtoisvalmentajien ja alkutaipaleen valmentajien toiminnan tukeminen on vahvasti seurojen vastuulla. Sen on ymmärtänyt myös Nurmon Jymy.

Me Suomen Valmentajissa tarjoamme uusille yhteisöjäsenille liittymislahjana valmentajan HOPS & HEKS -työpajan eli tulemme paikan päälle sparraamaan valmentajien polkua ja henkilökohtaisia oppimis- ja kehittymissuunnitelmia. Meidän tavoitteenamme on helpottaa vielä pirstaleisen valmentajan toimenkuvan hahmottamista kunkin yhteisöjäsenen toimintaympäristössä, seurassa ja motivoida valmentajia kehittymään valmentajina.

Seuratoiminnalla on pitkät perinteet suomalaisessa urheilukulttuurissa. Seurayhteisö on huolehtinut urheilijoistaan ja urheilun ympärillä toimivasta vapaaehtoisväestä. Seuratoimintaan on ympätty tällä vuosituhannella urheilijan ja harrasteliikkujan polkua yhteisen ymmärryksen kasvattamiseksi hyvästä urheilusta. Valmentajallekin on polku mietittynä. Lajin toimivan valmentajan polun edellytyksenä on, kuten urheilijan polussakin, seuran tietoinen tarttuminen asiaan. Niin urheilijaa kuin valmentajaakin ohjataan polullaan eteenpäin.

Hyvää pääsiäistä kaikille,

Kristiina Danskanen