Seppo Yli-Hannukselalle tunnustuspalkinto

13.4.2017

Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto on 22.3.2017 myöntänyt 2 000 euron tunnustuspalkinnon Seppo Yli-Hannukselalle painissa tehdystä pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten valmennuksessa.

Seppo Yli-Hannuksela (vas.) ja Jukka Rauhala

Tuki julkaistiin ja stipendi ojennettiin henkilölle Yli-Hannukselalle Lapualla lauantaina 8.4. järjestettyjen kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailujen avajaisten yhteydessä.

Yli-Hannukselan ansiot suomalaiselle ja erityisesti ilmajokiselle painille tunnetaan laajasti. Hänen johdollaan Ilmajoen Kisailijoiden väreissä on nähty painija olympiamolskilla Soulin 1988 kisoista lähtien. Painiliiton päävalmentajana vajaan vuoden ajan toiminut Yli-Hannuksela on tehnyt vapaaehtoistyötä Kisailijoiden värien puolesta jo yli 40 vuoden ajan.

Lapuan SM-kisojen avajaisissa jaettu stipendi kirvoitti asiantuntevan pohjalaisyleisön antamaan raikuvat aplodit seisaaltaan arvostetulle valmentajavelholle.

Tunnustuspalkintoa hakee valmentajan lajiliitto valmentajan itse sitä tietämättä ja tuen haussa Suomen Valmentajat ry toimii asiainhoitajana Alfred Kordelinin säätiön suuntaan. Säätiön myöntämät tuet ovat yksi keino tuoda lasten ja nuorten parissa vapaa-ajallaan valmentavien arvokasta työtä esiin.

Alfred Kordelinin säätiö on vuodesta 1920 yhtäjaksoisesti tukenut apurahoin ja palkinnoin suomalaista tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja vapaata sivistystyötä sekä edistänyt tekijöiden kansainvälistymistä. Vuonna 1978 perustettu Urheilun Tuki -rahasto on yksi Kordelinin säätiön 15 kaupunki- ja kohderahastosta.