Pekka Rindellille luovutettiin ansioristi Varalan kevätjuhlassa

7.6.2024

Neljä tahoa Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin johdolla anoi Liikunnan ja urheilun ansiomerkin korotusta Pekka Rindellille. Ansiomitali kultaisin ristein korottui ansaitusti ansioristiksi.

Kuva: Krista Kyyrönen

Suomen Valmentajat halusi ilman muuta olla haussa mukana, sillä onhan Rindell toiminut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2009 lähtien. Hallitustyöskentelyn lisäksi hän on ollut yhdistyksen toiminnassa aktiivinen muun muassa Koulutusvaliokunnassa ja Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahaston valintaraadissa. Koulutusyhteistyö Varalan Urheiluopiston kanssa on toiminut saumattomasti Rindellin toimiessa linkkinä tahojen välissä.

Varalan Urheiluopistolla Rindell on tehnyt 39-vuotisen työuran etenkin opettajana. Varalan Valmennuskeskuksen tehtävissä hänen tittelinsä on valmennusosaamisen asiantuntija, joka todellakin kuvaa häntä. Varalan urheiluopisto ja Urheiluopistot ry olivat ansioristin haussa mukana.

Ansioristi Rindellille luovutettiin Varalan urheiluopiston kevätjuhlassa. Tilaisuus huipentui lämminhenkiseen yllätysnumeroon, johon ansioristin luovutus kuului. Myös opiskelijat eri aikakausilta esittivät Pekalle tekemänsä laulun osana yllätysnumeroa.

- Neljän tahon haku kertoo siitä laaja-alaisuudesta, jota Pekka edustaa. Hän on edistänyt liikuntaa ja urheilua monella tavalla. Mainittujen tahojen toiminnan lisäksi hän on toiminut muun muassa jääkiekon erotuomarina sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja valmentajana eri rooleissa useissa seuroissa, mainitsi Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen puheenvuorossaan ansioristiä luovuttaessaan.

- Jos Pekan opiskelijat kutsuttaisiin koolle, niin he täyttäisivät varmaankin Tampereen uudet hienot stadikat, kuten Nokia-areenan tai Tammelan stadionin, hän lisäsi.

Suomen Valmentajat onnittelee pitkän linjan toimijaansa Pekka Rindelliä ansaitusti myönnetystä ansiorististä ja toivottaa samalla leppoisia eläkepäiviä, joille Rindell on työuraltaan siirtymässä!