Verkostopäivillä korostettiin myös sitä, että valmennuksen ja johtamisen tulee olla ihmislähtöistä, mikä onkin noussut Meidän urheilu -kehitysprosessin kautta suomalaisen urheilun arvovalinnaksi. Tapahtuman puheenvuoroissa pohdittiin, mitä muuta kuin ihmislähtöistä hyvä valmennus voisi olla.
Samoilla päivillä pöytäkunta- ja kahvitaukokeskusteluissa tuli kuitenkin esiin se, että useat valmentajat eivät tiedä varmuudella, että jatkuuko heidän työnsä muutaman kuukauden päästä. Tämä heijastuu väistämättä epävarmuutena myös heidän urheilijoihinsa ja viivästyttää jatkosuunnittelua. Ehkäpä joku valmentaja kyllästyy jopa odotteluun ja suuntaa muihin tehtäviin, vaikkapa ulkomaille tai pahimmillaan kokonaan urheilun ulkopuolelle.
Onko tämä sitä, että urheilija ja valmentaja ovat keskiössä? Onko tämä ihmislähtöistä johtamista valmentajia kohtaan?
Mielestäni ei ole oikein, että niin kovin rakkaan huippu-urheilumme huippuvalmentajat toimivat joko osa-aikaisena tai pätkäsopimuksilla epävarman rahoituksen pohjalta, jos heiltä samaan aikaan odotetaan systemaattista pitkän tähtäimen valmennusprosessia urheilijoidensa kanssa. Projektiluontoiset tehtävät ovat sitten asia erikseen.
Suomalaisessa huippu-urheilussa ei ole liikaa kansainvälisen vaatimustason valmentajia, eikä yhtäkään tämän tason valmentajaa pidä menettää muualle lyhytjänteisen toiminnan seurauksena. Pitkäjänteisyydestä ei ole haittaa muutenkaan, kun menestystä tavoitellaan. Tämäkin nousi Huippu-urheilun verkostopäivillä esiin.
Kaiken kaikkiaan verkostopäivillä puhuttiin valmentajajärjestöjen kannalta tärkeistä asioista; valmennusosaamisesta ja valmentajuudesta. Näissä asioissa meillä on Suomessa mahdollisuus parantaa ja sen voi aloittaa takaamalla pitkäjänteisen työrauhan valmentajillemme, joiden urheilijat tavoittelevat huippu-urheilumenestystä, ja valmentajillemme, jotka luotsaavat nuoria urheilijoita huippu-urheilumenestykseen tähtäävällä polulla.
Uskon, että laittamalla urheilija ja valmentaja aidosti keskiöön ja toimimalla ihmislähtöisesti niin valmennuksessa kuin johtamisessakin, huippu-urheilumenestystä on mahdollista saavuttaa nykyistä enemmän.
Sari Tuunainen
Toiminnanjohtaja, Suomen Valmentajat ry
Meidän urheilu -ohjausryhmän jäsen