Miten vaatimustason sitten saa viritettyä korkealle ja ennen kaikkea pidettyä siellä ilman, että urheilijoilla on syytä kokea tulleensa väärin kohdelluiksi?
Tämä itseänikin pitkään arveluttanut kysymys on siinä mielessä hämäävä, että se antaa olettaa vaatimustason sekä turvallisen valmentajan ja urheilijan välisen suhteen olevan jollakin tapaa toisiaan poissulkevan tavoitteita. Näin asia ei kuitenkaan ole. Syventymällä paremmin siihen, mitä vaatimustaso konkreettisesti urheilijoiden arjessa tarkoittaa ja kuinka se näyttäytyy, saadaan tukea tälle ajatukselle.
On totta, että niin valmentajia kuin urheilijoitakin on erilaisia ja eri valmennustyylit sopivat tietyille persoonille ja temperamenteille paremmin kuin toiset. Myös valmennussuuntausten valtavirta vaihtelee vuosikymmenien mukana. Nykypäivänä esimerkiksi tiede ja tilastot eli niin sanottu tiedolla johtaminen on vallannut alaa huippu-urheilussa tehtävien päätösten perusteena. Monille miellyttävänä uutisena viime vuosikymmenen aikana tieteellisten tutkimusten tulosten seurauksena jopa huippu-urheilun ehdoton kärki on alkanut suuntautua enemmän kohti urheilijalähtöistä valmennustyyliä. Siinä urheilija kohdataan ensisijaisesti ihmisenä eikä tulosta tekevänä koneena. Mikäli haluamme uskoa tiedettä urheilumenestystä tavoitellessa, valitsemme valmentajina vuorovaikutuksellisen tavan lähestyä urheilijoidemme kanssa eri tilanteita niiden herättämien tunteiden voimakkuudesta ja laadusta huolimatta.
Sitten taustoituksen jälkeen takaisin vaatimustasoon. Vaatimustasoa siis näkee käytettävän ajoittain yhtenä selityksenä tai perusteena sille, miten huonosti urheilijaa saa tarvittaessa kovien paineiden ja tulostavoitteiden myötä kohdella. Jos vaatimustaso pysyisi parhaiten yllä huutamalla kirjaimellisesti ”tää ei nyt riitä, jokaisen täytyy vaatia itseltään enemmän” tai ”huolella nyt jokainen suoritus” aina kun valmentaja ei ole valmentamiensa urheilijoiden suoritukseen tyytyväinen, olisi tilanne urheilijalähtöisen ja vuorovaikutusta korostavan valmennustyylin puolestapuhujalle hyvin kiusallinen. Vaatimustaso terminä on kuitenkin niin ylimalkainen, ettei se yksinään tarkoita juuri mitään. Korkeaa vaatimustasoa vaaditaan hyvin monessa muussakin ympäristössä kuin urheilussa ja ymmärrettävästi esimerkiksi puusepänverstaalla ja jalkapallokentällä vaatimukset eroavat jonkin verran toisistaan.
On kuitenkin totta, että urheiluterminä vaatimustaso sisältää hyvin monen lajin joukkueissa ja harjoitusryhmissä oletukset esimerkiksi vahvasta sitoutumisesta ja hyvästä keskittymisestä harjoittelemiseen.
Voidaanko sitten edes näitä yleisesti urheilussa vaatimustasoon sisältyviä asioita vaatia muistuttamalla yksinkertaisesti vaatimustason ylläpitämisestä?
Tämä riippuu siitä, oletteko käyneet läpi, minkälaisia yksittäisiä tekoja sitoutuminen juuri teidän arjessanne tarkoittaa ja kuinka sitoutumistaan voi osoittaa joukkuekavereilleen ja valmentajalleen. Keskittyminenkin on taito, joka esimerkiksi koulun luokkahuonetyöskentelystä urheilukentille tuotaessa vaatii hyvin erilaista lähestymistapaa ympäristön muutoksista johtuen. Jos olette valmentajina nämä asiat kädestä pitäen urheilijoillenne opettaneet, vastaus edelliseen kysymykseen on kyllä. Sillä tarkennuksella, että mikäli nämä ovat ainoat asiat mitkä olette yhdessä sopineet sisältyvän vaatimustasoon teidän toiminnassanne, ne ovat myös ainoat asiat, joihin loogisesti voit valmentajana odottaa saavan aikaan muutosta. Lisäksi mikäli hetkellinen tason lasku on tapahtunut vain jollain tietyllä vaatimustason osa-alueella, on todennäköisesti tehokkaampaa puuttua erikseen tähän osa-alueeseen kuin yleisesti koko vaatimustasoon.
Vaatimustaso voi siis sisältää joukkue- tai harjoitusryhmäkohtaisesti hyvinkin erilaisia asioita. Keskeisintä on, että urheilijat ovat valmentajansa kanssa samalla sivulla näistä sisällöistä. Ilman vaatimustason sisältämien toimintojen avaamista, pelkästään korkeaa vaatimustasoa vaatimalla, valmentaja asettaa urheilijat tilanteeseen, jossa he itse joutuvat määrittelemään, mitä vaatimustaso heille eri tilanteissa tarkoittaa. Näissä tapauksissa vain yksi asia on varma – se, ettei yksikään näistä käsityksistä ole täysin samanlainen. Mikäli näissä toimintaperiaatteissa päädytään tietoisesti tai tiedostamatta oikomaan tai asetetaan vaatimuksia ennen kuin urheilijalla on työkalut näitä vaatimuksia toteuttaa, saa lopputulokseksi hyvin todennäköisesti turhautuneen urheilijan ja vielä turhautuneemman valmentajan.
Oli kyse sitten harjoitusten aikaisesta keskittymisestä tai tietyissä harjoitteissa fyysisesti itsensä äärirajoille viemisestä, vaatimustason sisältämät periaatteet on ensin määriteltävä ja niitä tukeva käyttäytyminen sitten opetettava urheilijoille. Mitä täsmällisemmin määriteltyjä nämä vaatimustasoa ylläpitävät teot teidän toiminnassanne ovat, sitä varmempi voit valmentajana olla siitä, että myös urheilijat itse kykenevät ylläpitämään toivottua käyttäytymistä. Esimerkkinä erään suurseuran jalkapalloakatemian yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä korostava käytäntö, jossa harjoituskentällä maaleja siirrettäessä tolppiin tarttuu joukkueen nuorimpien tai pienpelit hävinneen joukkueen sijasta aina koko joukkue. Toiminto on kaikille selvä ja sen toteutus yksinkertainen. Toiminnon toteutuessa joukkue toimii yhdessä ja kirjaimellisesti kokee yhteistyön voiman. Mikäli tästä pyritään luistamaan, on urheilijoiden helppo myös itse tunnistaa tilanne ja puuttua siihen.
Kuinka tämä kaikki sitten edistää valmennuskulttuurin muutosta kohti urheilijalähtöisempää valmentamista? Kun valmentaja pystyy itse erottelemaan mikä yhdessä sovitun vaatimustason sisällöistä ei ole toivotulla tasolla voi hän tarpeen tullen nostaa urheilijalle tämän yksittäisen ongelman esiin. Vaatimustason sisällön yksilöimisen kautta urheilija tietää, mihin yhdessä opeteltuihin toimintoihin turvautumalla hän saa tekemisellään nostettua vaatimustasonsa valmentajan toivomalle tasolle. Vuorovaikutustyyli on edelleen valmentajan itsensä valittavissa, mutta tieto molempien osapuolien yhteisestä ymmärryksestä voi helpottaa ja monipuolistaa näitä päätöksiä. Vaihtelevat äänenpainot ovat edelleen tehokas tapa painottaa tärkeitä asioita ja tietyissä tilanteissa kovempikin äänenkäyttö voi olla tarpeellista. Se kuitenkin vaatii vahvaa luottamussuhdetta urheilijoihin sekä laadukasta sisältöä viestinnässä.
Lähde tästä liikkeelle:
-Käykää urheilijoiden kanssa tarkkaan läpi minkälaisilla termeillä vaatimustasoa juuri teidän toiminnassanne kuvataan ja minkälaisilla teoilla ne tuodaan näkyviksi.
-Anna palautetta pääasiassa vain sovittujen toimintojen onnistumisesta tai mahdollisista laiminlyönneistä. Mikäli koet valmentajana tarvetta muokata tai lisätä vaatimustasoa sisältämään uusia asioita, palatkaa jälleen niitä osoittavien tekojen määrittelyyn.
Sakari Holopainen
Meidän urheilu -hanketyöntekijä
Väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta
Terveystiedon opettaja, Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Jalkapallo- ja futsalvalmentaja
