Nykyurheilijalta vaaditaan usein median hallintaa, yksilöä korostavaa imagoa ja kykyä olla koko maailmalle läsnä jokaisessa hetkessä teknologian avulla. Näitä vaatimuksia ja piirteitä ei varmasti osannut kukaan vielä 2000-luvun alussakaan ennustaa nähtäviksi. Samalla, kun muutos yhteiskunnallisissa rakenteissa on tapahtunut, valmentajien ja opettajien suhde urheilijoihin ja opiskelijoihin on kulkenut muutoksen mukana. Valmentajilta muutos vaatii ennen kaikkea kykyä hahmottaa ympäristö, ymmärrystä ihmisen oppimistavoista ja kykyä tuntea kokonaisvaltaisesti ihminen (urheilija), jota yrittää auttaa matkalla menestykseen.
Menestys urheilussa voidaan myös tulkita monella tavalla. Kun ammattilaiskoripallojoukkue matkustaa vierasotteluun lentokoneella 3000 kilometrin päähän kotikaupungistaan, joukkueen menestys tarkoittaa usein ottelun voittamista. Joukkueen jäsenten, eli pelaajien, valmentajien ja taustajoukkojen menestys sitä vastoin on monimutkaisempi käsite. Yksilötasolla menestystä voidaan mitata yksilön lähtökohdista ja lähtökohtia voi olla monia. Pelaaja voi pelata saadakseen paremman sopimuksen seuraavalle kaudelle (itseään varten), tai ollakseen mukana yhteisössä (elämykset) ja valmentaja voi valmentaa varmistaakseen työpaikkansa voittamalla mahdollisimman paljon otteluja. Mikä tahansa lähtökohta yksittäisellä joukkueen jäsenellä on, sen kuuluu auttaa joukkuetta voittamaan, muuten yksilö ei toimi optimaalisesti kollektiivisen tavoitteen eteen ja joukkuekontekstissa yhteinen etu on kaiken edellä.
Kasvatusurheilussa taas vallitsee arvoihin liittyviä näkökulmia, jotka ovat syytä ottaa huomioon joka päivä. Samalla, kun valmentaja yrittää auttaa urheilijaa saavuttamaan oman potentiaalinsa urheilijana, hänen tehtävänänsä on myös auttaa urheilijaa saavuttamaan tavoitteitaan muissa elämän osa-alueissa, kuten koulussa, sosiaalisissa taidoissa, joukkuekaveritaidoissa sekä elämän joskus vaikeissa murroskohdissa. Kaiken tämän lisäksi valmentaja pyrkii auttamaan joukkuetta menestymään eli voittamaan otteluja ja kehittymään joukkueena. Loppujen lopuksi kuitenkin yksi valmentajan ydintehtävistä tulisi olla, millä tahansa tasolla ja missä tahansa ympäristössä, auttaa oman kykynsä mukaan urheilijaa voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin elämän jokaisella osa-alueella.
Uskon, että urheilija on paras versio itsestänsä ollessaan onnellinen. Yhtenä poikkeuksena voidaan pitää italialaista tennispelaajaa Matteo Berrettiniä, joka kertoo olevansa parhaimmillaan pelätessään tappiota. Miten ihmeessä valmentaja pystyy auttamaan häntä ja onko jokin keino valjastaa tätä tunnetta psykologisen turvallisuuden suuntaan, koska pelko voidaan lukea ahdistavaksi tunteeksi? Koska kaikki ihmiset ovat erilaisia, tärkeimmät työkalut lienevät keskinäinen kaksisuuntainen vuorovaikutus, luottamus ja hyvä ihmistuntemus. Amy Edmondson kuvaa kirjassaan The Fearless Organization (2018) suorituskykyyn johtavia osatekijöitä seuraavasti: Kun korkea vaatimustaso ja korkea psykologinen turvallisuuden tunne kohtaavat, syntyy huipputason suoritus. Kun sitä vastoin matalat standardit ja matala psykologinen turvallisuuden tunne kohtaavat, syntyy apatiaa. Kun edellä mainitun kokonaisuuden keskellä valmentajan täytyy huolehtia urheilijan mukavuusalueen ja ”kiireen” tunnun sopivasta suhteesta, mitataan jälleen valmentajan kykyä auttaa urheilijaa saavuttamaan huippusuoritus oman potentiaalinsa kontekstissa synnyttämättä ahdistuneisuuden tunnetta tai vastakkaisesti liiallista mukavuuden tunnetta.
Kysymme kysymyksiä, annammeko itse vastauksia?
Mikäli odotamme minkä ikäiseltä urheilijalta tahansa kykyä kertoa tuntemuksiaan ja heittäytyä täydellä intohimolla omalle matkalleen, meidän valmentajien täytyy tehdä se myös itse. Tämä tapahtuu olemalla itse avoin ja rehellinen. Täytyy ymmärtää tekevänsä virheitä ja olla halukas oppimaan uutta, mikäli sitä vaatii myös urheilijalta. Täytyy olla ahkera ja näyttää se, mikäli sitä vaatii myös urheilijalta. Tietysti urheilijan täytyy kokea, että valmentaja ymmärtää kokonaisuuden parhaiten, kuten tehtäviensä tasalla oleva valmentaja tekee, mutta keskinäinen luottamus syntyy avoimuudella, eikä yläpuolelle asettumisella. Kun valmentaja luottaa urheilijaan ja urheilija valmentajaan, on urheilijalla hyvä lähtökohta saavuttaa onnellisuus ja kokonaisvaltainen tasapaino lähtiessään metsästämään omaa potentiaaliansa.
Jokainen ihminen on yksilö. Tämä pätee niin urheilijoihin, kuin valmentajiin. Uskon, että avain menestykseen on hyvä itsetuntemus, kyky tuntea valmennettavansa ja halu pyrkiä joka päivä auttamaan urheilijoita löytämään merkitystä, onnellisuuden tunnetta ja elämyksiä tekemänsä kovan työn sisältä. Ja tylsäähän tämä kaikki olisi, jos se olisi helppoa.
Timo Saukkola
Blogin kirjoittaja on Helsingin NMKY:n miesten ja U15 poikien päävalmentaja koripallossa sekä Pohjois-Haagan Yhteiskoulun lukion poikien koripallovalmentaja. Hän kehittää tällä hetkellä osaamistaan valmennuksen master-opinnoissa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Vierumäellä.
