Selonteossa laadinnassa kuultiin laajasti liikunnan eri sidosryhmiä, myös valmentajia. Suomen Valmentajat ja Suomen Ammattivalmentajat SAVAL lähettivät erikseen myös lausuntonsa valmisteluun. Monen myönteisen kehitysehdotuksen joukosta selonteossa löytyykin myös valmennukseen ja valmentajiin liittyviä huomioita.
Kansalaistoiminta
Liikunnan kansalaistoiminnan kuvailussa todetaan, että menestykseen tähtäävän kilpailun ja valmentautumisen rinnalla yhä enemmän on kysyntää myös vapaamuotoisempaan harrastamiseen.
Oma kysymyksensä on harrastuksen hintojen nousu liikunta- ja urheiluseurojen järjestämässä toiminnassa. Merkittävimpiä syitä harrastusten hintojen nousulle ovat ammattivalmentajien ja –ohjaajien määrän lisääntyminen, liikuntapaikkojen käyttömaksut sekä liian raskaat ja paljon matkustamista edellyttävät lasten kilpailujärjestelmät monissa lajeissa.
Seuratoiminnassa osaavien ja koulutettujen valmentajien rekrytointia on edistettävä edelleen. Tämän kautta lapset ja nuoret saavat laadukasta ohjausta, mikä puolestaan estää harrastamisen keskeyttämistä.
Kansalaistoiminnan esteiden purkamisessa tärkeää on nimenomaan vapaaehtoistyöntekijöiden näkökulma. Esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijöiden verottomien matkakorvausten enimmäismäärän on oltava riittävän korkea.
Huippu-urheilu
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö toimii ministeriön asiantuntijana huippu-urheiluun liittyvissä asioissa. Se valmistelee esitykset muun muassa urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahoista, urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten kehittämisavustuksista. Tavoitteena on malli, jossa huippu-urheiluyksikkö arvioi jatkossa myös lajiliittojen huippu-urheilutoiminnan sekä valmistelee ja esittää yleisavustuksen osana myönnettävän huippu-urheiluun kohdennettavan tuen osuuden.
Huippu-urheilun osalta todetaan, että Suomessa voi urheilla huipputasolla yli sadassa urheilulajissa. Lajiliittojakin on yli 70. Lajiliitot ja seurat ovat pääosin vastuussa urheilijoiden valmennuksesta heidän henkilökohtaisten valmentajiensa kautta. Tähän moninaiseen järjestelmään liittyy sekä etuja että haasteita. Toisaalta pitää voida keskittää resursseja toiminnan tehostamiseksi, mutta toisaalta eri lajeja tulee kohdella tasapuolisesti niin, että lahjakas suomalainen urheilija voi missä tahansa lajissa nousta maailman huipulle. Valmennusprosesseja on Suomessa kehitettävä ja valmennuksen taso on varmistettava mm. laadukkaan valmentajakoulutuksen ja riittävän kansainvälisen valmennusyhteistyön kautta.
Kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen varmistamiseksi valtion huippu-urheilurahoitusta tulee lisätä 2020-luvulla huomioiden erityisesti urheilijan uralle valmistava nuoruusvaihe, jolloin erilaisten valmentautumis- ja tukitoimien hankkiminen ei ole urheilijalle vielä mahdollista yksityisellä rahoituksella puuttuvien tulosten takia. Kehitystoimien tehostaminen erityisesti urheiluakatemiatoiminnan tukemisessa ja nuorten olympiavalmentajien palkkaamisessa sekä apurahajärjestelmän painopisteen siirtäminen nuoriin urheilijoihin vahvistavat urheilijan kaksoisuramahdollisuuksia ja siviiliuran rakentumista harjoittelun ohella.
Huippu-urheiluperusteista tukea on suunnattava lisää erityisesti ruohonjuuritasolle eli suoraan urheilijoille ja valmentajille sekä kansainvälisesti kilpailukykyisten toimintaympäristöjen kehittämiseen (mm. urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset). Erityinen painotus on nuorten huippu-urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamisessa. Myös valmentajien koulutukseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen sekä toimintaedellytyksiin tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Liikuntapaikkarakentaminen
Liikuntapaikkarakentamisessa valtion tuki ohjataan ensisijaisesti laajoja käyttäjäryhmiä ja myös omatoimista liikuntaa palveleviin hankkeisiin, mutta myös huippu-urheilun kilpailu, valmennus-, tutkimus- ja harjoitteluolosuhteiden rakentamiseen sekä suurtapahtumien järjestämisen kannalta valtakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin.
Tasa-arvo
Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo onkin parantunut liikuntakulttuurissa, vaatii se edelleen toimia valtion liikuntapolitiikalta. Suurin ongelma liittyy päätöksentekoon ja johtamiseen liikunnan kansalaisjärjestöissä, joissa naiset ovat vähemmistönä päätöksentekijöiden ja johtajien joukossa. Tähänkin ongelmaan voidaan jossain määrin vaikuttaa valtionavustuspolitiikalla, mutta lähivuosille on olemassa tarve myös erilliselle liikuntajohtamisen tasa-arvo-ohjelmalle. Lisäksi naisten määrän lisäämiseen valmentajina, tuomareina ja kouluttajina tulee edelleen tulevaisuudessa panostaa.
Urheiluopistot
Suomessa on 11 valtakunnallista ja kolme alueellista liikunnan koulutuskeskusta, joiden puitteissa järjestetään monipuolista liikunta-alan koulutusta ja valmennusta. Merkittävä osa liikunnan koulutuskeskusten toimintaa on ei-tutkintoon tähtäävä vapaan sivistystyön liikuntakoulutus, jolla on liikunnan kansalaistoiminnan elinvoiman säilyttämisessä tärkeä rooli. Valtaosassa urheiluopistoja toteutetaan liikunnan ammatillista koulutusta perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen muodossa ja pienempi osa opistoista toimii myös valtakunnallisina valmennuskeskuksina ja urheiluakatemioina huippu-urheilujärjestelmän tukena. Valtion liikuntapolitiikan lähtökohtana on nykyisen urheiluopistoverkon kehittäminen.
Selonteon kokonaisuudessaan löydät tästä!
