Koulutusyhteistyö TE3:n kanssa jatkuu

24.9.2021

Suomen Valmentajien ja TE3:n ensimmäinen koulutusyhteistyösopimus huipentui elokuun lopulla Olympiastadionilla pidettyihin kahteen Valmentajaklinikkaan: Liikkuvuuden ja liikkeenhallinnan arviointi sekä mittaaminen - TE3 Mobility. Vaikka koronapandemia hankaloittikin suunniteltuja koulutustoimia, niin molemmat tahot olivat tyytyväisiä yhteistyön antiin ja yhteistyötä halutaan jatkaa.

Uuden sopimuksen kärki on TE3:n kehittämä suorituskykykonsepti, joka on tehty valmentajien avuksi fyysisen valmennuksen toteuttamiseen. Se on urheilijoille suunniteltu harjoituskokonaisuus suorituskyvyn parantamiseen kehon liikkuvuutta lisäämällä. Se soveltuu sekä yksittäisille urheilijoille että suuressa urheiluseurassa kaikkien joukkueiden käyttöön.

- Olemme havainneet, että urheiluseuroissa fyysinen harjoittelun suunnitteluun ei välttämättä ole riittävästi aikaa, jolloin johdonmukaisuus ja tavoitteellisuus kärsii. Käytössä ei ole valmiita kokonaisuuksia ja testattuja malleja, vaan harjoitteet valitaan usein liikekirjastoista tai tutuksi tulleista harjoitteista. Fyysinen harjoittelu kohdistuu usein vain kunnon, voiman ja nopeuden kehittämiseen ja muut osa-alueet jäävät huomioitta. Fyysisen harjoittelun tuloksellisuutta ei usein pystytä myöskään mittaamaan, kuvaa tilannetta Jarkko Kortelainen TE3:sta.

- Sen vuoksi me TE3:ssa olemme tehneet suorituskykykonseptimme. Se perustuu tuhansiin liikkuvuusmittauksiin, jotka ovat osoittaneet, että symmetrisesti kehon liikkuvuutta lisäämällä suorituskyky paranee. Konseptia on päästy testaamaan seuratasolla ja se on osoittautunut toimivaksi. Esimerkiksi Ruotsissa isot seurat GLTK, RIK ja Kärra ovat ottaneet konseptin käyttöön, hän jatkaa.

Suomen Valmentajien kannalta TE3:n tuotteet palvelevat erinomaisesti Suomessa toimivia valmentajia.

- Haluamme edistää valmentajien osaamista monin eri tavoin. TE3:n kanssa tehtävässä yhteistyössä pystymme hienosti hyödyntämään suomalaista teknologia- ja valmennusosaamista. Yhteistyön kautta viemme viestiä liikkuvuuden merkityksestä suorituskykyyn ja esittelemme jäsenistöllemme konkreettisia tapoja arkivalmennuksen laadukkaaseen toteuttamiseen. Yhteistyö on saatu hyvin käyntiin ja löysimme hyvät askelmerkit nyt myös seuraavalle sopimuskaudelle. Yksi toimenpide on suorituskyvyn kehittämiseen liittyvän koulutuskiertueen toteuttaminen lähitulevaisuudessa, summaa valmentajakoulutuksen asiantuntija Eero Simojoki.

Yhteistyösopimus on tasoltaan koulutuskumppanuus ja se on lähtökohtaisesti voimassa vuoden 2022 loppuun tai siihen saakka, kunnes sovitut yhteistyötoimet on toteutettu. Sopimus sisältää yhteisiä koulutuksia eri puolilla Suomea sekä viestinnällistä ja markkinoinnillista yhteistyötä.

Lisätietoja:

https://te3mobility.com/