Työharjoitteluni Melbourne Vicentre Swimming clubilla on nyt takana ja täytyy kyllä myöntää, että pää lyö melko tyhjää tuon kahdeksan kuukauden jälkeen. Lähdin Melbourneen joulukuussa suorittamaan liikunnanohjaajaopintojeni työharjoittelua valmennuksesta, joka minun kohdallani tarkoitti ammattivalmentajuuden vaihtamista apuvalmentajaksi tai no, harjoittelijaksi. Uintihan on Australiassa ollut aina iso laji, vaikkakin viimeiset olympialaiset ovatkin olleet maan historian huonoimpia. Seurassa, jossa olin, oli kolme uimaria Budabestin MM:ssä, ja he kaikki tulivat mitaleiden kanssa sieltä kotiin. Vaikka taso on maassa kova, on urheilijoiden asenne, sitoutuminen, motivaatio ja itsetunto myös sitä. Harjoituksissa vaatimustaso oli kova, eikä lipsuilulle tai valittamiselle ollut tilaa.
Kun lähdin Australiaan, oli motivaationi valmennukseen ja opiskeluun ylipäätään todella kova. Halusin oppia uutta ja nimenomaan kyseenalaistaa omaa osaamistani. Erot valmennusosaamisessa eivät sinänsä ole suuria, vaan se kulttuuri. Australialaisen urheilijan polku on hieman erinäköinen, kuin meillä Suomessa. Koulut mahdollistavat useiden lajien harrastamisen ja niissä kilpailemisen – viikoittain MSAC:illa (Melbourne Swimming Aquatic Center) oli koulujen välisiä uintikilpailuja, joissa kaikkien oli mahdollista kilpailla.
Australian koulutusjärjestelmä tukee urheilua ja kulttuuria merkittävästi. Urheilijoilla ei ole kiire valmistua yliopistosta, sillä ne tukevat urheilijoiden harjoittelua. Ainakin uinnissa, valmentajat joustivat uimareiden harjoitusajoissa. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka olympiavoittaja menee päivittäin töihin. Ei tosin taloudellisen pärjäämisen takia, vaan siksi, ettei lajiharjoittelu ole hänelle elämän ainoa sisältö. Australiassa eläminen ja harrastaminen ovat paljon kalliimpaa kuin Suomessa, ja silti se on heille mahdollista. Mielestäni kyse on sponsoreiden ja yhteiskunnan arvovalinnasta, jolla on merkityksiä vielä vuosienkin päähän. Urheilu ja kulttuuri ovat siellä arvostetussa asemassa, kun jokainen ihminen tekee jotain taiteen ja urheilun välistä. Koska sillä on iso rooli ihmisten elämässä, on sponsoreiden helppo saada näkyvyyttä urheilijoiden kautta.
Australia urheilumaana on maailman kärkeä oikeastaan joka lajissa. Vaikka uskon, että menestys ruokkii menestystä, on heidän kulttuurissaan paljon, josta voimme ottaa oppia. Koska lajeja on paljon ja taso on maailman kärkeä, on valmennuksessa oleellista tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Esimerkiksi Nationalseissa viisi uimaria ui 400 vapaauinnin alle MM:ien A-rajan. Heistä kaksi pääsi mukaan. Kolme pudonnutta uimaria lähtivät kiertämään pienempiä kisoja ja keräsivät itselleen laajan joukon asiantuntijoita, joiden kanssa töitä alettiin tekemään. Uimareiden ura kestää keskimäärin 11-vuotiaasta 28-vuotiaaksi, joka tarkoittaa parhaimmillaan neljiä olympialaisia. Kun Suomessa tapahtuu pahin drop out lajissa kuin lajissa, otetaan Australiassa vielä yksi step up.
Harjoittelussa suurin osa ajastani meni pohtiessa, missä me Suomessa ollaan hyviä. Tuloksia ja massaa ei sinällään kannata verrata, koska resurssit on aivan erit ja maat panostavat eri asioihin. Kuitenkin meillä Suomessa jokainen lapsi käy koulu-uinnin opetuksen, joka takaa heille uimataidon. Australiassa koulu-uinnin opetus takasi heille hauskuuden, sivulajin, koulujen välisiä kilpailuja ja jopa paikan seurassa. Uskon tämän olevan iso tekijä sen massan kartoittamiseen?
On vaikea sanoa, johtuuko muuttunut osaamiseni Australiasta, etäisyyden ottamisesta omaan tekemiseen vai seurasta (MVC) ja sen tuomasta uudesta oppimisympäristöstä. Yksi isoimmista voimavaroista, joita reissulta jäi käteen, on itsetuntemus. Valmentajana täytyy tuntea ensin itsensä, ennen kuin voi johtaa muita. Kun hyppää täysin vieraaseen kulttuuriin yksin ilman tukiverkkoja, voi tapahtua ihmeitä. Kokemus oli ikimuistoinen ja haluan kannustaa aivan kaikkia valmentajia ja opiskelijoita lähtemään ulkomaille uuden äärelle. Suuri kiitos reissun mahdollistamisesta kuuluu Haaga-Helialle ja ohjanneille opettajille sekä Suomen Valmentajille.
Ylipäätään olen kiitollinen, että reissu meni hyvin ja avasi silmiä monelle asialle. Uskon pystyväni hyödyntämään oppimaani tulevaisuudessa.
Helena Toiviainen
