Kiitos Meidän urheilu ja urheiluyhteisö!

2.8.2024

2,5 vuotta sitten alkanut matkani suomalaisen valmennuskulttuurin kehittämisen parissa tuli päätökseen elokuussa. Sain edistää Meidän urheilua, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista valmennuskulttuuria ihmislähtöisemmäksi ja maailman parhaaksi oppimisympäristöksi, jossa jokaisella toimijalla on hyvä olla. Kokonaisuus on käsittänyt suomalaisen urheilukulttuurin määrittelyä, tiedon lisäämistä ihmislähtöisestä toimintatavasta, dialogia sekä toimintatapojen tutkailua.

Työ on sisältänyt runsaasti kohtaamisia, erilaisia vuorovaikutustilanteita ja oppimista. Ensimmäisenä vuotena kohtasimme noin 1700 henkilöä erilaisissa tilaisuuksissa ja lisäksi urheilijoita osallistettiin prosessiin kyselyjen ja haastattelujen muodossa. Määrittelyvaiheen aikana kerättiin runsaasti arvokasta tietoa eri tahoilta suomalaisen urheilukulttuurin nykytilasta, vahvuuksista ja kehittämiskohteista. Osittain samaan aikaan moni lajiliitto pääsi kehittämään omia osaamisen kehittämisen prosessejaan OKM:n korona-ajan erityisavustuksen avulla. Pääsimme määrittelyvaiheen aikana myös vaikuttamaan monen tekijän ajatteluun. Saimme työllemme aluksi myös kritiikkiä ja kyseenalaistamista, joiden johdosta Meidän urheilun ydinajatusta piti kirkastaa itsellekin ja pohtia entistäkin selkeämmin, mitä se oikein tarkoittaa käytännön valmennuksessa.

Toimenpidevaiheen aikana luotiin Pelin henki -podcast, jonka toinen tuotantokausi on ideointivaiheessa. Meidän urheilun työssä on päästy vaikuttamaan moniin tärkeisiin kokonaisuuksiin, kuten Tähtiseurojen laatutekijöihin, ohjaus- ja valmennuslinjausohjeeseen ja osaamisen kehittämisen tapoihin. Lisäksi on luotu erilaisia ihmislähtöisyyttä valmennustapahtumassa tukevia työkaluja, ihmislähtöisyyttä edistävä opas seuratoimijoille ja opinnäytetöiden ja tutkimusten avulla taustatietoa työn tueksi.

Kulttuurin kehittäminen on hidasta ja työ on vasta alkuvaiheessa. Suunta on kuitenkin oikea ja tulevat vuodet tulevat sisältämään paljon onnistumisia ihmislähtöisen toimintakulttuurin saralla. Vastaan tulee varmasti myös hetkiä, jolloin vanhat toimintatavat ottavat vielä vallan.

2,5 vuoden aikana koen isoimmaksi onnistumiseksi itse sen, että suomalaisen urheilun puhe on muuttunut. Ohjausryhmässä vaikuttava Hämäläisen Kirsi muistaa aina muistuttaa, että ensin muuttuu puhe, tämän jälkeen teot. Ihmislähtöisyys on noussut suomalaisen urheilun arvovalinnaksi, painopisteiksi esimerkiksi strategioihin sekä ohjaaviin ohjeisiin ja linjauksiin. Ihmislähtöisyyden edistäjinä halutaan aidosti olla ja ihmislähtöisyys nähdään tulevaisuuden kilpailuetuna. Samalla on ymmärretty jatkuvan oppimisen periaate entistä paremmin ja mitä se tarkoittaa organisaation toimintatapojen kehittämisen näkökulmasta.

Moni urheiluyhteisössä tekee omasta roolistaan käsin loistavaa työtä ihmislähtöisen kulttuurin eteen. Kiitos teille kaikille panoksestanne! Sitä tarvitaan edelleenkin. Vaikka joskus tuntuu, että panos on pientä, niin loppupelissä pienet onnistumisen purot synnyttävät ison virran.

Elokuussa jatkan eri roolista käsin työtä urheilun parissa. Toivon jokaiselle urheilussa toimivalle sinnikkyyttä ja rohkeutta toimintakulttuurin kehittämiseksi. Näiden lisäksi toivon intoa auttaa toisiakin oivaltamaan se, mikä mahdollisuus urheilulla on kehittää ihmistä ja luoda ympäristö, jossa voi turvallisesti haastaa itseään ja löytää oma potentiaalinsa.

On ollut ilo ja haaste viedä eteenpäin Meidän urheilua. Kiitos jokaiselle omaa ajatteluani haastaneelle ja tässä matkassa auttaneelle! Vaikka oma matkani Meidän urheilun vetäjänä päättyykin, jatkuu kuitenkin tarina edelleen Suomen Valmentajien toiminnassa. Seuraa siis jatkossakin Meidän urheilun nettisivuja, sosiaalisen median kanavia sekä Suomen Valmentajien kanavia.

Henna Tanhuanpää
Meidän urheilu -hankevastaava, Suomen Valmentajat (31.7.2024 saakka)