Laaja-alainen työ, mitä Suomen Valmentajissa tehdään, ei olisi mahdollista ilman jäseniä ja heidän tukeaan. Suuri jäsenmäärä, kuten myös toimintaan osallistuvien määrä, tuo lisäresursseja muun muassa valtionavun muodossa ja antaa painoarvoa, kun valmentajien ääntä viedään urheilun ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Jäsenet luovat palautteiden avulla myös suuntaviivat yhdistyksen toiminnalle ja hengen, jolla asioita viedään eteenpäin. Toiminnan kokonaisuus, volyymi ja positiivinen vire saavat siis kaikki alkunsa jäsenistä. Sen vuoksi onkin tärkeää muistaa myös kiittää jäseniä. Kiitos juuri sinulle arvokkaasta panoksesta yhdistyksemme toiminnan eteen!
Suomen Valmentajien tavoite vuonna 2020 on ottaa harppaus yhdistyksen tunnettuuden edistämisessä ja edellisvuoden tapaan lisätä yhdistyksen merkityksellisyyttä jäsenilleen ja suomalaiselle urheilulle. Vuosi on tärkeä myös yhdistyksen tulevaisuuden suunnittelun ja uudistumisen kannalta.
Tehdään yhdessä vuodesta 2020 onnistunut!
Sari Tuunainen, toiminnanjohtaja