Monimutkaisia asioita on välillä hyvä yksinkertaistaa. Näin olemme tehneet esimerkiksi puhumalla autoritaarisista ja demokraattisista valmennusotteista kuvataksemme sitä, miten olemme siirtymässä ensimmäisestä jälkimmäiseen. Yksinkertaistettuna autoritaarisessa valmennustavassa valmentaja tekee päätöksen, kertoo päätöksestä urheilijalle, joka sitten toteuttaa sen mitä valmentaja haluaa. Demokraattisessa valmennustavassa valmentaja ottaa urheilijan huomioon yksilönä ja on ihmislähtöisempi. Käytännössä tarvitaan tietysti käsillä olevaan tilanteeseen parhaiten soveltuvaa johtajuutta. Välillä tilanne edellyttää autoritaarisempaan otetta, toisessa tilanteessa demokraattista. Yleisesti ottaen on demokraattista valmennusotetta tulisi käyttää ja suosia mahdollisimman paljon. Kehotan lukemaan Kirsi Hämäläisen blogikirjoituksen oppimiskäsityksistä, jossa hän osuvasti toteaa: ”…valmentajan olisi hyvä tykätä ihmisistä noin yleensä”. Siinä hyvä lähtökohta kaikille valmentajille.
Hyvän valmentajan tulisi tietysti hallita lajinsa erityispiirteet sujuvasti, se on ammattitaidon perusta. Valmentajana toimimisen perusvaatimuksiin kuuluvat myös henkisen ja fyysisen valmennuksen osaaminen. Toisin sanoen, hyvän suomalaisen valmentajan kyky yhdistää ja käytännössä soveltaa valmennuksessa tarvittavaa ammattiosaamista (lajitieto, -tekniikka ja - taktiikka, psykologia, biomekaniikka, fysiologia, anatomia, pedagogiikka, didaktiikka, valmennusprosessin ymmärrys jne.) on oltava hyvällä tasolla.
Valmentajan tulee tämän ydinosaamisen lisäksi osata toimia ihmisten kanssa. Perusosaamisesta ei ole hyötyä, ellei valmentaja tule toimeen toisten kanssa. Hänen tulee olla taitava kommunikoimaan, antamaan palautetta ja herättämään luottamusta. Hyvän suomalaisen valmentajan vahvin äly on tunneäly, jonka avulla hän innostaa, vaatii ja johtaa toimintaa esimerkillään. Johtajana hän osaa toimia sopivalla tavalla tilanteen ja kohderyhmän edellytyksien ja toiminnan tavoitteiden mukaisesti.
Hyvä valmennus on mielestämme ihmislähtöistä. Voidaan sanoa, että ihmislähtöinen valmennus on tavalla tai toisella osallistavaa valmennusprosessiin liittyvissä asioissa. On keskusteltava urheilijoiden ja toiminnan arvoista. ”Mitä oikeasti tarkoitamme vastuullisuudella tai kilpailemisella?”. ”Onko meille ok voittaa hinnalla millä hyvänsä?”. ”Onko tärkeämpää tehdä oikein vai tehdä se mikä on tietyssä hetkessä helpointa?”. On oleellista keskustella toiminnan tavoitteista ja odotuksista ja osoittaa luottavansa urheilijoiden kykyihin.
Tällä tavalla yhdessä urheilijoiden kanssa suunnitellulla, toteutetulla ja analysoidulla toiminnalla (valmennusprosessilla) on paremmat mahdollisuudet yltää menestykseen kilpailuissa. Näin toimimalla kasvatamme urheilijoista omasta kehityksestään vastuussa olevia itsensä johtajia, jotka osaavat ottaa toiset huomioon.
Valmentajien suurin haaste on ajanpuute. On sata asiaa, joita pitäisi suunnitella, toteuttaa, harjoitella, analysoida ja reflektoida. Kaiken tämän myllerryksen keskellä ei ole ihme, että monella valmentajalla henkisen valmennukseen osa-alueeseen ei riitä paukkuja. En tunne yhtään valmentajaa, joka ei tunnistaisi urheilijan henkisen puolen vaikutusta suoritukseen. Silti meiltä monelta jää usein harjoitussuunnitelmia laatiessamme henkisen valmennukseen järjestelmällisesti käytettävä aika ohjelmoinnin ulkopuolelle. Tähän syyllistyin aktiivisesti valmentaessani itsekin.
Silloin on helppo vakuutella itselleen, että :”Ei ole aikaa”. Sehän ei ole totta. Totuus lieneekin monelle:"En tiedä mitä tehdä”. Henkisen valmennuksen ulkoistaminen ei tulisi olla automaatio, kuten se useasti vaikuttaa olevan. Pikemminkin henkisen valmennuksen tulisi kuulua jokaisen valmentajan ydinosaamiseen, siinä missä mikä tahansa muukin valmennukseen liittyvä taito.
Muutos henkisen valmennuksen merkitysestä urheilussa kuitenkin yhä voimistuva. Konkreettisesti tästä kertoo esimerkiksi Suomen Valmentajien ja Sportfocuksen yhdessä järjestämän Psyykkisen valmennuksen koulutuksen erittäin suuri suosio. Seuraava ja hieman vaikeammin toteutettavissa oleva kehityksen suunta olisi lajiliittojen valmentajakoulutusten kehittyminen siten, että psyykkisen valmennus ei olisi erillinen osa lajin opettamisesta. Sen sijaan valmentajakouluttajan tulisi käytännön osaamisen tehtävissä antaa teknisten, taktisen tai muiden palautteiden lisäksi sitä, mitä valmentaja teki harjoitteessa edistääkseen urheilijoiden henkistä kasvua.
Yhteiskuntamme perusta on pohjoismainen hyvinvointimalli. Peruskoulumme ja toiseen asteen koulutuksemme ovat mallin kulmakiviä mikä olisi hyvä ottaa vielä nykyistäkin paremmin huomioon myös urheiluvalmennuksessa. Suuri osa urheilijan kehityksen kannalta oleellisista asioista tehdään nuorella iällä, samalla kun käydään koulua. Hyvän valmennuksen tavoitteeksi voisikin kilpailumenestyksen sijasta asettaa sekä mahdollisimman hyvän urheilijan että mahdollisimman hyvän ihmisen kasvattamisen. Tällä tavalla hyvä valmentaja on huonoimmillaankin ollut omalta osaltaan mukana kasvattamassa hyvää, vastuullista kansalaista. Sillä kuten tiedämme, hyvin harvoista kehittyy lajinsa kansainvälisiä huippuja.
Toni Kallio
Puheenjohtaja, Suomen Valmentajat ry
