Kesäkuun valmentaja: Matti Mäki

3.7.2024

Kesäkuun Kuukauden valmentaja on Helsingin Olympiavalmennuskeskuksessa uinnin päävalmentajana toimiva Matti Mäki. Mäen valmennettava Veera Kivirinta voitti rintauinnin 50 metrillä hopeaa EM-kisoissa Belgradissa kesäkuussa.

Kuva: Uimaliitto

Oulusta lähtöisin oleva Mäki siirtyi valmennusuralle oman uintiuransa jälkeen. Kokemusta valmennustyöstä hän oli saanut jo vuonna 2007 ollessaan työharjoittelussa Malesian maajoukkueen apuvalmentajana. Mäki ui vielä Eindhovenin Euroopan mestaruuskilpailuihin 2008 asti, kunnes hänet pestattiin edustamansa seuran Helsingfors Simsällskapin nuorten valmennuspäälliköksi. Vuonna 2011 seura teki Mäestä päävalmentajan, kun silloinen päävalmentaja Olli Kantola siirtyi Cetukseen.

Mäki teki pitkän uran Helsingfors Simsällskapissa rakentaen seuralle muun muassa valmennusjärjestelmän. Vuonna 2021 oli aika siirtyä uusien haasteiden pariin valtakunnallisen huippu-uinnin Olympiavalmennuskeskukseen (Helsinki Swimming Academy), jonka toiminnasta ja valmennuksesta Mäki vastaa. Tällä hetkellä Mäen alaisuudessa Olympiavalmennuskeskuksessa harjoittelee yhdeksän uimaria ja yksi heistä on tuore EM-hopeamitalisti Veera Kivirinta. Kivirinta muutti Tampereelta Helsinkiin valmistuttuaan poliisiksi ja siirtyi huippuvalmentaja Jere Jänneksen opeista Mäelle.

- Yhteistyö Veeran kanssa alkoi vuonna 2022. On ollut tosi upeaa seurata toimintaa Veeran kohdalla. Tampereella tapahtui selkeä tason nousu ja täällä Helsingissä hän on pystynyt kehittymään entisestään ja se on mahtavaa. Olen etuoikeutettu, että saan toimia tuollaisen urheilijan kanssa.

Kivirinnan työskentely poliisina kolmivuorotyössä ja huippu-urheilun yhdistäminen vaatii paljon niin urheilijalta kuin valmentajaltakin. Mäki ymmärtää, että suurin vastuu on urheilijalla. Valmentajan tehtävä on sparrata, luottaa ja tukea urheilijaa.

- Etenkin Veeran tilanteessa on absoluuttisen tärkeää ymmärtää, ettei voi jyrätä omia suunnitelmiaan läpi. Pitää elää tilanteen mukaan ja mielestäni siinä ollaan onnistuttu tosi hyvin. Veera hoitaa todella hyvin kokonaisuutta. Isoin ansio menee urheilijalle itselleen tuloksen saavuttamisesta. Kuukauden valmentaja -tittelin voisi yhtä hyvin antaa myös Veeralle, toteaa Mäki.

Mäki on kiitollinen myös muille valmentajille, jotka ovat olleet apuna ja korostaa tiimityöskentelyn tärkeyttä. Sparrausta hän saa usein puheluiden välityksellä ystävältään valmentajakollegalta Jere Jännekseltä.

- Haluan tuoda arvostusta kaikille valmentajille, tämä ei ole yhden miehen show. Tommi Pulkkinen, Samuli Aalto, Jere Jännes, Kristiina Mäkinen ja Tapani Keränen ovat tehneet loistavaa työtä. Tässä on monta ihmistä menestyksen taustalla.

Entinen olympiauimari nauttii työstään huippu-uinnin parissa ja näkee suomalaisen uinnin tulevaisuuden valoisana.

- Nautin kovasti työstäni. Olen päässyt ensimmäistä kertaa tekemään työtä huippu-uinnin parissa. Meillä on hyvä tiimi ja tähän ollaan sitouduttu seuraavan olympiadin ajaksi. Uskon, että tulevina vuosina voidaan odottaa hyviä tuloksia suomalaisuimareilta, lopettaa Mäki.

Lue myös Uimaliiton juttu Matti Mäestä: Yksilön intohimoinen valmentaja