Muodostelmaluisteluharrastuksen teini-iässä uimahyppyihin vaihtanut Sofieva aloitti valmentamisen jo muutaman vuoden uimahyppytreenien jälkeen. Alun perin uimahyppyjen pariin entinen joukkueurheilija eksyi sattuman kautta nähtyään uimassa ollessaan uimahyppääjiä. Joukkueurheilun vaihtaminen yksilölajiin tuntui luontevalta ja uudesta helposti innostuvalle urheilijalle uimahyppyjen tuomat erilaiset haasteet tarjosivat kaivattua vaihtelua treenaamiseen. Kun treeneissä oli kivaa, kiinnostavaa ja riittävän vaikeaa, vei laji Sofievan mennessään sekä urheilijana että valmentajana.

- Ei paljon enää puutu 20 vuoden valmennuskokemuksesta. Lukioikäisenä olin jo aika aktiivisesti valmennushommissa mukana, vaikka urheilin silloin vielä itsekin. Ja siitä se sitten jäi päälle. Opiskelin siinä sivussa juristiksi, mutta tosi pitkään olen jo ollut enemmän tai vähemmän valmennusjutuissa mukana, summaa Sofieva valmennusuraansa.

Sofieva korostaa uimahypyistä puhuessaan lajin kokonaisvaltaisuutta. Lajissa sekä fyysinen että psyykkinen puoli ovat yhtä tärkeässä osassa. Valmentajalle eri osa-alueiden huomioiminen ja kehittäminen antaa mahdollisuuden kasvaa ja tulla paremmaksi.

- Uimahyppyjen estetiikka vetoaa minuun, se hyppyhän on hirveän kaunis. Tykkään muutenkin seurata taitolajeja, kuten voimistelua ja luistelua. Lisäksi uimahyppyjen harjoittelu on tosi, tosi monipuolista. Se ei koskaan käy tylsäksi, vaan aina voi tehdä uusia juttuja ja harjoitella asioita uudella tavalla, Sofieva kertoo.

Vaikka Sofievan valmennusuralla on jo kiitettävästi pituutta ja urheilijoiden menestystä on nähty kansainvälisellä huipulla, kokee hän valmentajana olevansa vielä matkan alkupäässä. Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen valmennus- ja testausopin opinnot toivat ymmärrystä fysiikkapuoleen, mutta muitakin hyödyllisiä oppimistapoja Sofieva näkee jatkuvan kehittymisen polulla.

- Valmennuksessa on se, että mitä enemmän valmentaa, niin tuntuu, että koko ajan vähemmän osaa, kun oppii huomaamaan niitä omia puutteitaan. Valmentajana kuitenkin oppii jatkuvasti ihan hirveästi uutta. Erityisesti valmentajien kesken käytävät keskustelut ovat antoisia, Sofieva pohtii.

Sofieva kokee vuosien varrella isoimman muutoksen omassa valmennuksessaan tapahtuneen erityisesti valmennustyylissä. Siitä kiitos kuuluu erityisesti omille urheilijoille, joilta valmentaja oppii päivittäin uutta.

- Valmennukseni on muuttunut urheilijalähtöisemmäksi. On siinäkin vielä paljon parantamisen varaa, mutta tätä tämä valmentaminen on, ikinä ei ole valmis, Sofieva toteaa.

Avoin keskusteluyhteys ja hyvä ilmapiiri valmennuksen lähtökohtana

Valmennussuhde on Sofievan mielestä avainasemassa urheiluvalmennuksessa. Paljon riippuu valmentajasta itsestään ja siitä, kuinka pitkälle urheilijan on valmis päästämään omalle reviirilleen, mutta paljon riippuu myös urheilijasta, minkälaiseksi valmennussuhde muodostuu.

- Urheilijoita on niin hirveän erilaisia. Toisten kanssa valmennussuhteesta tulee hyvinkin läheinen ja se ulottuu aika pitkällekin yksityiselämään. Toiset taas eivät halua päästää valmentajaa niin lähelle eikä ole tarvettakaan. Kaikilla urheilijoilla on erilaiset lähtökohdat ja mielestäni, jos haluaa olla huippuvalmentaja, pitää pystyä ottamaan nämä erot huomioon sekä fyysisessä että psyykkisessä valmennuksessa, Sofieva sanoo.

Matkalla huipulle hyvä arki ratkaisee Sofievan mielestä paljon. Kun valmentajalla ja urheilijalla on avoin keskusteluyhteys ja yhteiset tavoitteet, joita kohti pyrkiä, eivät matkan varrella eittämättä vastaan tulevat haasteet kaada palettia.

- Koen, että tärkeintä on, että kaikkien on kiva tulla treeneihin ja positiivinen fiilis on se, mikä vie eteenpäin. Mun urheilijoilla on ihan älytön kyky pitää hauskaa samalla, kun treenataan kovaa. Tuntuu, että itsekin saa aina parhaat naurut treeneissä, vaikka koko ajan harjoitellaan tavoitteellisesti. On mahtavaa, että nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, Sofievaa sanoo.

Arjen treeneissä vallitseva ilmapiiri kannattelee urheilijaa ja Sofievalle onkin tärkeää oman valmennusryhmän hyvä yhteishenki.

- Jotta valmennusporukasta tulee yhtenäinen ja sellainen, missä urheilijat tukevat toisiaan, täytyy valmentajan tehdä hirveästi töitä sen eteen. Nämä urheilijat kilpailevat toisiaan vastaan ja puskevat toisiaan eteenpäin, mutta myös tsemppaavat ja neuvovat toisiaan. Mun urheilijat ovat myös teknisesti aika taitavia, koska he miettivät itse mielessään sekä keskenään paljon näitä tekniikkaan liittyviä asioita ja ovat aktiivisia toimijoita harjoituksissa, Sofieva kertoo.

Parin viikon kesäloman jälkeen Sofieva puhkuu valmennusryhmänsä kanssa intoa ja peruskuntokaudesta huolimatta katseet on jo käännetty joulukuussa edessä oleviin nuorten MM-kilpailuihin sekä ensi kevään arvokilpailupaikkojen tavoitteluun ja nuorten EM-kilpailuihin.